3-hengen tandem

Toukokuun puolivälissä alkoivat kelit muistuttaa pikkuhiljaa kesää ja uuden grillin hankinta tuli ajankohtaiseksi. Sitä kasaillessa ja koekäytellessä istuskeltiin kaveriporukalla iltaa viettämässä. Jossain vaiheessa puheet kääntyivät kesän harrastuksiin, edellisinä kesinä harrastuksena ollut karting oli hiipunut ja kalustokin juuri saatu myytyä, mikäs olisi tulevan kesän ajopeli? Vaihtoehtoja käytiin läpi, kunnes Arttu heitti idean, että sellanen kolmepaikkanen tandem olis reteä! Siitähän se idea sitten lähti, netistä katsomaan tarjontaa ja hintatasoa. Valitettavasti tarjonta oli hyvinkin heikkoa, ja hinta taso erityisen korkea. Kaipa sellaisen voisi itsekkin tehdä? Eihän se nyt voi olla kovin hankalaa, kun käyttäisi vanhoja pyöriä aihioina niin ei hintakaan voisi nousta kovin isoksi, vai voisiko sittenkin? No nämä pienet epäselvyydet tulevat kyllä ratkeamaan myöhemmässä vaiheessa. Koska pyörään kaavailtiin kolmea paikkaa, lähti projektiin alkujaan kolme tekijää, Arttu, Joonas sekä minä itse. Loppupeleissähän asentajia ja koepolkijoita kyllä oli paljon enemmänkin.

Nyt kun kipinä oli syttynyt, oli ensimmäisenä vuorossa pyörien metsästys ja ideointi miten tuo toteutettaisiin. Ideoita olikin monenlaisia, tulisiko pyörästä triakki tyylinen, ehkä jopa nelipyöräinen? Yhden illan kiivaan kinaamisen jälkeen päädyimme kuitenkin perinteisempään malliin, jossa kaikki on peräkkäin ja vain kaksi rengasta. Puhelin kuumaksi ja pyöriä metsastämään. Ensimmäisen romupyörän saimme läheisestä pyöräliikkeestä, joka oli kohtuullisen asiallinen maastopyörä. Hillittömällä tuurilla, johon lähes kaikki projektimme pohjautuu, yhdeltä kaverilta löytyi aivan samanlainen toinen! Kolmanneksi olikin hankittu jo metallinkeräyksestä tuollainen vanha mammapyörä.

Varsinainen työ alkoi purkamalla huonommasta maastopyörästä runko puhtaaksi, jonka jälkeen rälläkällä takahaarukka irti. Suurimman murheen aiheutti vääntiöiden irroitus kampilaakereista. Kyseiseen työhön on olemassa oma ulosvetäjänsä, jota meillä ei tietenkään ollut. Lähes kaikkea kokeiltiin, ilman tulosta, lopulta päädyimme katkaisemaan kampilaakeripaketin rälläkällä. Sen jälkeen laikattiin myös paremmasta takahaarukka irti, enää ei voinut perääntyä, koska tuo lähes toimiva pyöräkin oli nyt tuhottu. Nopealla mittailulla havaitsimme, että rungossa oleva "emäputki," jonka sisälle yleensä etuhaarukka on laakeroitu, sopii satulaputken päälle täydellisesti. Siispä emäputki halki, ja toinen runko migillä hepeillä kiinni.

Kaksi ensimmäistä runkoa liitettynä.

Suoruus varmistettiin alumiinisella linjarilla, jonka jälkeen sauma hitsattiin ympäriinsä. Ylläoleva kuva selväntänee tuota rakennetta enemmän kuin tuhat sanaa. Tässä kohtaa iski todellisuus, koska nuo ensimmäiset näyttävät noinkin symmetrisiltä, niin eihän siihen nyt voi enää perään sitä vanhaa jortikkaa laittaa! Hommat seis ja koneelle etsimään edullista samannäköistä pyörää. Vaihtoehtoja käytiinkin läpi kymmenittäin, lopulta kellon ollessa ilmeisesti lähemmäs kolmea yöllä, löytyi ilmoitus jossa oli lähes identtinen runko ja hintaakaan ei ollut kuin kymppi. Tässä kohdin päätettiin, että aamulla otetaan yhteys myyjään ja hommia jatketaa jahka runko on saatu. Aamupäivästä myyjälle soitellessa selvisi, että runko on tallella ja sen voisi noutaa samantien. Ei muuta kuin osoite naviin ja matkaan. Matkaakaan ei ollut kuin 30km. 29km myöhemmin tuli mieleen että onkohan kellään käteistä mukana, pikaisessa tarkistuksessa havaittiin ettei tasarahasta ollut toivoakaan. No koska tässä kohdin oltiin jo perillä, ei auttanut kuin soitella myyjälle että tulisi pihalle ja toivoa häneltä löytyvän vaihtorahaa. Se toive osoittautui turhaksi, lopulta kun kaikki kolikotkin oli kerätty, kasassa oli 9,15e, mihin myyjä suostui ilman tinkausta. Mistään massiivisesta säästöstä siis ei puhuttu, mutta annoimmepa luultavimmin itsestämme vieläkin erikoisemman kuvan. Tästä huolimatta tavoitteeseen oli päästy, nyt meillä oli kolme lähes identtistä runkoa.

Kotiin päästyämme pyörä otettiin autosta ja myös siitä leikattiin tuo emäputken puolikas irti. Tässä pyörässä tuo putki olikin sitten pari milliä isompi. Pienellä rutistelulla siitä saatiin kuitenkin oikeamman kokoinen jonka jälkeen jälleen miggi tulille. Tässä kohdin suoruutta varmisteltiin vielä tuolla linjarilla, sekä laserilla. Heittoa oli maksimissaan pari milliä koko matkalla, joka hyväksyttiin riittäväksi suoruudeksi. Jälleen suoritettiin lopullinen hitsaus, tavoitteeseen päästiin ja hitsin todettiin täyttävän luokka "vitosen kuonat". Olihan sitä pakko päästä katsomaan että miltä se nyt valmiina näyttäisi, siispä nopeasti takarengas paikalleen.

Kolmas runko kiinnitettynä

Alusta asti oli selvää, ettei runko tulisi kestämään tuollaisenaan. Vahvikkeiksi kaavailtiin alas vaakaputkea ja mahdollisesti vielä keskelle vinotukea. Nyt kun kaikki rungot sisälsivät jo luonnostaan periaatteessa vinotuen, päätettiin koittaa pelkällä alaputkella. Tukiputkeksi oli valikoitunut jo pyöriä etsiessä romulavalta löytynyt 20x40x1,5 huonekaluputki. Koska putki ei ollut oikein järkevän kokoista mitenkään päin, päädyttiin niitä laittamaan kaksi rinnakkain lappeelleen ja jättämään keskelle 20mm väli. Putki johon kampilaakerit tulevat oli halkaisijaltaan n40mm, näin ollen putken pää päädyttiin muotoilemaan 40mm reikäsahalla poraamalla. Tällä tavalla liitoksesta tulisi vähän siistimpi, helpompi hitsata ja ehkäpä kestävämpikin. Koska putki tulisi katkeamaan poratessa, oli poraus suoritettava pylväsporakoneessa. Putkeen piti myös tehdä lovet sekä tuolle pystyyn että vinoon lähteville putkille. Näiden valmistuksessa käytettiin ihan perinteistä rälläkkää, rautasahaa ja viilaa. Heitettiin siinä vissiin ideaa niiden jyrsimisestäkin, mutta jostain syystä ketään ei halunnut mallintaa niitä cadilla.

Etupäät lovettuna

Samoin takapäät

Kaikki putket hollilla, lisäksi taustalla tuo aiemmin mainittu "jortikka"

Seuraavana vuorossa olisi noiden hitsaus. Koska tuo keskelle jäävä väli on suhteellisen pieni, päädyttiin ensin hitsaamaan toisenpuolen putki ympäriinsä. Tämän jälkeen putkien väliin laitettiin sopivat levynpalat, kiristettiin vinkoilla toinen putki kylkeen ja hitsattiin se pelkästään ulkopinnoilta. Oman haasteensa hitsaukseen toi tuo vihreä runko, jonka runkomateriaali oli CrMo terästä. Hitsaus saatiin kuitenkin onnistumaan suhteellisen hyvin, jopa kampilaakerien kiinnitykseen tarkoitetut kierteet säilyivät suht vahingoittumattomina.

Takaviistosta tuet paikallaan

Sama edestä, kahvit juotuna.

Tukien asennuksen jälkeen runko tuntui todella tukevalta! Suhteellisen reippaasta runnomisesta huolimatta se ei tuntunut joustavan oikeastaan yhtään. Mitenköhän sen kestävyyden voisi testata? Tietysti koeajamalla! Kello alkoi lähestyä uhkaavasti sunnuntai-iltaa, päätimme kuitenkin koittaa saada äkkiä pari satulaa ja yhdet polkimet paikalleen. Kuten aikaisemmin kerroin, tuhosimme purkuvaiheessa ne kaksi kampilaakeri pakettia. Sen jälkeen oli kuitenkin löytynyt vielä yksi mammapyörä, jossa tuo laakeri oli ehjä. Tällä kertaa irroitukseen käytettiin paineilmakäyttöistä piikkainta, jolla kammet irtosivatkin yllättävän helposti. Ei muuta kuin laakeripaketti irti ja kiinni tandemiin, kammet paikalleen ja ketjut lyhentäen sopiviksi. Samaisesta mammapyörästä löytyi vielä ohjaustangonkannatin, joka sopi satulaputkeen. Valitettavasti se oli kyllä pari milliä liian iso, joten kiristäminen ei onnistunut. Nyt pyörällä oli kuitenkin mahdollista ajaa, tosin vain taaimmainen saattoi polkea, ja etummainen vain ohjasi. Etummaisella ei tietenkään ollut myöskään polkimia, vaan jalkoja piti pitää noiden alatukien päällä. Tämä ei kuitenkaan haitannut, vaan suuntasimme testiajolle. Kukaan ei ollut aikaisemmin ajanut tandemilla, joten ensimmäisten metrien aikana meno näytti luultavasti kuin kuski olisi ollut kännissä.. Tämän lisäksi hommaa ei helpottanut että taaimmainen tanko pyöri holtittomasti tuossa putkessa. Yllättävän nopeasti kuitenkin alkoi löytymään oikea tuntuma, ja ensimmäiset kilometrit pyörällä oli otettu. Mikä parasta, runko tuntui kestävän täydellisesti, ja pyörä muutenkin toimivan, juuri niin hyvin kuin se tuossa kunnossa saattoi.

Ensimmäisen koeajon jäljiltä

Tässä kohtaa pyörän kustannukset olivat 9,15e. Ei paha vai mitä? Nyt oli kuitenkin aika lähteä ostamaan loppuja tarpeellisia osia, Eli ainakin kampilaakerit, pari ohjaustankoa ja niille oikeanlaiset kannattimet, sekä tietysti parit ketjut. Tuohon jo olemassa olevaan kannattimeen olisi tietysti voinut sorvata soviteholkin, mutta koska kannattimet eivät maksaneet kuin kympin kappale, halusimme että molemmat ovat samannäköiset. Samalla taktiikalla perusteltiin kolmet kampilaakerit, niitä kun on eri mittaisia, niin ovat ainakin sitten samanlaiset. Ja näissäkään hintaa ei ollut kuin se kympin kappale, oikeastaan kaikki tuntui olevan aina kympin kappale. Kyselin muilta osanottajilta, että paljonko tuo nyt saa tulla maksamaan. En kuitenkaan saanut kiinni kuin Joonaksen, joka totesi että ihan sama, kunhan jokainen maksaa yhtä paljon. Ratkaisu jossa me maksaisimme kympin, ja hän satkun ei kuulemma käynyt, en kyllä käsitä vieläkään että miksei? Koska budjetti oli nyt edes jonkinlainen, päädyin ostamaan tällä kertaa myös ulosvetäjän noiden kampien irrotukseen, koska maalausta varten pyörä olisi kuitenkin purettava, eikä aina viitseisi ostaa uusia osia. Tämän lisäksi mukaan tarttui erikoishylsy noiden kampilaakerien asennukseen.

Kuva erikoistyökaluista

Nyt kun uutta osaa oli hankittu alkoi mahdoton (m)asennus, ensinnä kiinnitimme uudet kampilaakerit ja kammet paikoilleen. Näissä kammissa jokaisessa oli kolme ratasta, 42,34 ja 24 piikkiset. Ketjut päädyimme tekemään kolmella lenkillä. Ensimmäiset ketjut kulkevat etummaiselta keskimmäiselle 24-piikkisillä rattailla, keskeltä taakse 42-piikkisiltä ja siitä renkaalle 24piikkiseltä. Takimmaisen ja keskimmäisen polkijan väliin ketjut osuivat suoraan sopivalle kireydelle lyhentämällä. Ensimmäisen ja keskimmäisen väli olikin kinkkisempi, ketjuista olisi pitänyt lyhentää yksi lenkki. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, vaan lenkkejä on poistettava aina kaksi kerrallaan, jotta yhteenliittäminen olisi mahdollista. Tästä syystä tähän väliin oli pakko asentaa erillinen kiristäjä. Nyt myös taakse asennettiin vaihtaja, uudet ketjut ja tietysti vaihteenvalitsin. Tämän jälkeen oli vuorossa jälleen koeajo. Tälläkertaa ei tarvinnut montaa sataa metriä polkea, havaitaksemme ettei vaihderatkaisu tulisi toimimaan kovinkaan hyvin. Luonnollisesti isompia vaihteita käyttäessä kuului erityisen para klaksutus kun ketjulinja meni vinoon. Ja koska eturattaalta oli jo uloin ratas käytössä eteen menevillä ketjuilla, ei edestä voinut vaihdetta vaihtaa. Muutenkin takavanne oli jo meille saapuessaan parhaat päivänsä nähnyt, pinnoja oli katkennut ja huomattavaa heittoa oli havaittavissa. Ylipäätään koko rengastus oli mietittänyt alusta asti, nythän niillä oli kolminkertainen kuorma normaaliin verrattuna kannateltavana. Nyt oli mietittävä mikä olisi halvin ja kestävin vaihtoehto tuon ongelman poistamiseksi.

Onneksi näitä romupyöriä oli jo kertynyt enemmänkin projektin aikana. Yksi näistä oli 24" kappavaihteinen lastenpyörä. Nuo meidän aihiona käyttämämme maastopyörät olivat 26", ja takarenkaan pienentäminen ei tullut kysymykseen, sillä muuten taaimmaiset polkimet ottaisivat maahan kiinni. Päädyimme kuitenkin ratkaisuun, että otamme pelkän takakapan tuosta lastenpyörästä ja hankimme uuden vannekehän sekä pinnat. Soiteltuani kaikkiin lähiseudun pyöräliikkeisiin, löytyi tuollainen kaksoisseinämä vanne sekä siihen käyvät pinnat hintaan 55e. Kysellessäni koska he ehteisivät tuollaisen kasaustyön tekemään, oli vastaus tyly, aikaisintaan kuukauden päästä. Eihän meillä nyt ollut kuukautta aikaa odotella, pyörä oli saatava kasaan, mieluiten heti. Ostin kuitenkin kehän, pinnat sekä nippelit ja suuntasin tallille päin. Irroittelin kapan vanhasta vanteesta muita odotellessa ja tutkailin netistä jonkinlaista ohjetta miten tuollainen työ pitäisi tehdä. Tavatessani kolmatta kertaa ohjetta, "Kolmannen kierroksen toista pinnaa asentaessa, huomioi toisen kierroksen ensimmäisen pinnan asennus...", mieleeni hiipi epäilyksen siemen. Mitähän tästäkin vielä tulee?

Tästä työvaiheesta ei valitettavasti tullut otettua yhtään kuvaa. Ensimmäisellä kerralla tapahtui jonkinlainen ajatus katkos, tämän seurauksena homma oli aloitettava alusta. Toisella kerralla tulos näytti kuitenkin lupaavammalta, kaikki pinnat oli paikallaan ja yksikään ei ollut huomattavasti toisia löysemmällä. Ei muuta kuin rengas kiinni haarukkaan ja rauhallisesti kiristelemään. Koska kaikki pinnat tulisi saada yhtä tiukalle, eikä tarkoitukseen tehtyä mittari ollut, oli ohjeessa neuvottu napauttelemaan pinnoja ja kuuntelemaan niiden sointia. Tästä työvaiheesta seurasikin pohjatonta vinoilua, saako sillä nyt soitettua paranoidia, löytyykö sitä sävelkorvaa vai ei sekä muuta julkaisukelvotonta. Hitonmoisen kilkuttelun jälkeen pinnat alkoi vaikuttaa kireältä (sekä vanteessa että asentajilla) eikä heittoakaan ollut kuin vajaa milli heittokellon mukaan. Tässä kohdin Joonas alkoi purkamaan pyörää rungon hiekkapuhallusta ja maalausta varten.

Runko oli saatu purettua ja saimme lainaksi tuollaisen pienen hiekkapuhalluspytyn. Ideanahan oli suihkaista runko puhtaaksi, kitata näkyvimmät saumat ja suihkaista maali pintaan. Arttu alkoi suorittaa tuota hiekkapuhallusta, johon olin käynyt ostamassa biltemasta hiekkaa kolme 18kg säkkiä. Ensimmäisen säkin jälkeen pyörästä oli puhdas ehkä kymmenesosa ja aikaa oli kulunut toista tuntia. Hiekkapuhallin oli onnettoman tehoinen, sekä erittäin herkästi tukkiutuva. Ilmeisesti paineilmasta kondensoitunut vesi kasteli hiekan ja tukki suuttimen suunnilleen 10min välein. Kellon ollessa jälleen 12 perjantai-illalla hommasta luovuttiin. Samalla päätettiin että aamulla hiekkaa olisi haettava reilusti lisää. Itsehän maksoin tuosta hiekasta 8e säkki, vinoilu oli jälleen pohjaton, kun selvisi että paikallisessa rautakaupassa 40kg maksoi 4e. Koska tuo hinta oli niin edullinen, ostettiin hiekkaa 80kg lisää, ja puhallusta jatkettiin. Tällä kertaa laitoimme myös toisen vedenerottimen paineilmaletkuun, joka tuntuikin auttavan melkoisesti. Maltillisen 10h pöllyttämisen jälkeen runko alkoi näyttää suhteellisen puhtaalta. Arvio tuosta 50kg hiekkamäärästä ja parin tunnin hommasta ei pitänyt siis täysin paikkansa. Lopulta aikaa meni viisinkertainen määrä ja hiekkaakin lähes 130kg. Oikeilla vehkeillähän tuohon ei olisi mennyt ainakaan aikaa läheskään noin paljoa.

Kuva hiekkapuhalluslaitteesta

Seuraavaksi vuorossa oli noissa pystyputkissa olleiden saumojen kittaus ja hionta. Käytössämme ollut pakkeli osoittautuikin todella nimensä veroiseksi, tämä SuperFast nimittäin oli lähes täsin kiveä viidessä minuutissa. Tosin niinhän siinä puolan kielisessä ohjeessa ilmeisesti luvattiinkin. Paljoahan tuossa ei paklaamista ollut ja se onnistuikin kohtuu ripeästi. Seuraavaksi oli vuorossa maalaus, maaliksi oli punainen kaksikerrosmaali, joka kauppiaan mukaan on erityisen lähellä candy punaista. Maalauksesta ja lakkauksesta ei myöskään tullut yhtään kuvaa. Emme muuten tienneetkään, että esim kaikki paloautot on candy punaisia! Tai ehkäpä myyjä tarkotti, että tuo väri on kännissä erittäin lähellä punaista? No sävy on mikä on, uudelleen runkoa ei ainakaan aleta noilla vehkeillä hiekkapuhaltamaan.

Seuraavana vuorossa olisi raivokas kasaus ja testaus. Esimerkiksi tuon uuden takarenkaan ja vaihteiden toimivuushan oli täysin arvoitus. Kasaus menikin pääpiirteittäin vajaaseen tuntiin. Itse koitin saada tuon uuden takarenkaan ja kaikki vaihdevivut asennettua, sillä välin Petteri ja Markus keskittyivät entisöimään mm. etummaisen tangon ja jarrukahvat yms. Tuosta takajarrusta tulikin entinen tämän prosessin yhteydessä, se ei kylläkään ollut edellämainittujen syytä, vaan sopimattoman vaijerinipan. Hieman ruosteisesta tangosta tuli sen sijaan hiomisella ja lakkauksella kuin uusi! Pujotettuani vaihdevaijerin viidettätoista kertaa, alkoi lopultakin vaijerikuoret olla oikean mittaisia, tuo valitsin ja vaijeri olivat siitä lastenpyörästä, joten ylimääräistä pituutta ei juuri ollut. Etupyörää paikalleen laittaessa myös sen kunto alkoi mietityttää, siitäkin oli nimittäin pinnoja katkennut. Vaihtoehtoiseksi ratkaisuksi nousi tuon toisen mammapyörän etupyörä, se olisi kylläkin kaksi tuumaa isompi, eli 28-tuumainen. Pyörimään tuo kyllä mahtuisi, mutta nuo V-jarrut osuisivat tuuman väärään kohtaan. Tästä pienestä ongelmasta huolimatta päädyimme laittamaan tuon ehjän vanteen, ilman jarrua. Olisihan pyörässä kuitenkin jalkajarru ja mahdollisesti toimiva V-takajarru.

Maalattuna ja kasattuna

Pyörä on muuttunut melkoisesti, ainakin yksivärisemmäksi, ellei muuta. Tarkkasilmäisimmät lukijamme saattavat huomata että etummaisesta kammesta puuttuu poljin ja ratas-suoja. Tämän huomasi ainakin Pasi, joka osallistui ensimmäiseen maalauksen jälkeiseen koeajoon. Uskomatonta miten nopeasti housut voikaan revetä liikkeellelähdön jälkeen! Polkimen puuttumisen syynä taas on pienimuotoinen kommunikointikatkos, että mistä mutterista sitä nyt ollaan avaamassa. Näistä pienistä kosmeettisista virheistä huolimatta, keräsimme poikkeuksellisen paljon katseita tykittäessämme iltahämärissä ristiin rastiin. Vaihteet toimivat hyvin, eikä edellämainittujen housujen lisäksi ollut muitakaan ongelmia. Ajattelimme sitten vielä kerran kiertää pienen lenkin, ennenkuin ottaisimme illaksi ja liittyisimme erääseen syntymäpäivä seurueeseen. Tässä kohdin tapahtui jotain odottamatonta, pieni ylämäki suurimmalla vaihteella, vauhti alkoi hiipua. Ideahan oli vaihtaa tietysti pienemmälle, valitettavasti vaihde ei tuollaisessa kapassa aina kytkeydy, ellei polkemista hellitä, näin myös tässä tapauksessa. Juuri samalla hetkellä kun kaikki ilmeisesti polkaisivat reippaasti, kytkeytyi vaihde pienimmälle mahdolliselle, kuului suhteellisen kova rysäys, jota seurasti suhteellisen kova antikristuksen maininta. Vaihteen kytkeytyessä tuli ehkä sellainen varttikierroksen mittainen "tyhjä" polkaisu, jota seurannutta rykäisyä takimmaisten kampien ratas ei kestänyt. Itsehän olin aivan varma että koko pyörä meni poikki. Lähempi tarkastelu paljasti, ettei  tuota voisi oikaista millään, näinollen reteä polkeminen vaihtui synkkään talliin työntämiseen.

Ratas katastrofin jäljiltä.

Jälleen kerran seuraavana aamuna oli lähdettävä ostoksille. Tarvittiin uusi ratas sekä samalla tuhoutuneet ketjut. Lisäksi mukaan tarttui, parit heijastimet, mukiteline ja uudet takajarrut. Polkimet tietysti unohtuivat jälleen kerran. Osat asennettiin pikapikaa, nythän meillä oli käytössä jo se hieno ulosvedin sekä ketjunkatkaisin. Takajarrun toiminta parani noilla uusilla osilla, enää se ei jumittanut päälle. Mutta se kirottu vaijerinippa ei pysynyt vieläkään. Lienee helpointa tilata valmis vaijeri, koska sellainen sattui erikoispitkänä löytymään. Jälleen oli vuorossa koeajo, tällä kertaa paikalliselle jäätelökioskille. Nyt matka sujuikin ilman teknisiä ongelmia, kun oli opittu tuo oikeaoppinen vaihteidenvaihtokin. Lisäksi koska takimmaiset polkimet ovat kaikesta huolimatta suhteellisen lähellä maata, sovimme että aina jyrkästi kääntässä käytämme "rullaus asentoa", eli pidetään polkimet vaakasuorassa. Takimmaisen polkijoiden luottamus kuljettajaan, ei ollut ehkä aivan täydellistä, tulomme kuului kuulemma kyllä jo kaukaa, etenkin risteystä lähestyttäessä loogisella "JARRUTA SA**ANA!" ohjeistuksella. Reissu tuli kuitenkin tehtyä ja hauskaakin oli.

Seuraavalla viikolla tuo aiemmin ongelmia tuottanut jarruvaijeri saapui. Pituuttahan tuolla oli 2750mm, eikä siinä kyllä ollut yhtään ylimääräistä. Pituus kuitenkin riitti ja jarru alkoi tuon kanssa toimimaan juuri niin hyvin kuin toivoimmekin. Enää oli tuo etujarru ongelma, koitin netistä etsiä pidempi jarrulänkiä, mutta vaikutti ettei sellaisia ollut olemassakaan. Eikö kukaan muka ole ajatellut, että maastopyörään pitää saada isompi rengas? Järkevimmäksi vaihtoehdoksi tuli jonkinlaisen adapteripalan valmistus itse. Palaa tosiaan piti saada siirrettyä suunnilleen kolme senttiä ylöspäin. Mielessäni tuo tapahtuisi yksinkertaisimmin längen ja palan väliin tulevalla kiinnikkeellä. Koska tuo kuitenkin saisi olla edes jossainmäärin siisti, päätin tehdä tuon alumiinista jyrsimällä. Mittailujen jälkeen piirsin kappaleen Cut2D ohjelmalla, määritin työstöradat ja siirsin koodin jyrsimeen. Materiaali löytyi miljoonalaatikon pohjalta, 5mm paksusta alumiinikulmasta.

Jyrsimen ohjausohjelmisto Mach3

Osa juuri jyrsitty, sinol toimii leikkuunesteenä

Kierteiden teko reikiin.

Valmis kappale, kolikko antamassa mittasuhdetta.

 Kuten ylläolevissa kuvissa selvisikin, noihin kahteen reikään tein M6 kierteet, soikeaan taas tulee itse jarrupala kiinni.

Adapteri paikoillaan

Sama kääntöpuolelta

Pienellä testilenkillä tuo tuntuu toimivan moitteetta. Miinuksena sanottakoon pieni jarrutustehon lasku, johtuen tuosta vipuvarren lyhenemisestä. Seuraavana vuorossa on aktiivinen käyttö. Toivoakseni ne loputkin viat ilmenevät lähiaikoina, jos niitä vielä on. Tuolla alussa arvuuteltiin, voiko se nyt olla niin hankala tehdä tai edes kallis. Ei se sieltä hankalimmasta päästä ollut läheskään, mutta valitettavasti hinta arvio heitti reilusti. Kaikkien uusien osien, maalien yms. jälkeen rahaa oli palanut n350e, toki jäi siitä sitten hieman noita työkaluja seuraavia hommia helpottamaan.  Kirjoittelen myöhemmin vähän käyttökokemuksia ja mahdollisia loppufiksauksia.